Loisto laboratorio

 

Timo Nieminen

31.01.2021

Olen syntynyt ja viettänyt nuoruuteni Tukholmassa. Valmistuin hammasteknikoksi vuonna 1979 ja pääsin sen jälkeen työskentelemään Tukholman johtaviin hammaslaboratorioihin kiinteän protetiikan pariin. Muutimme pienen perheemme kanssa Suomeen kiinnostavan työn perässä 80-luvun alkupuolella, ja jo 1985 perustimme Oy Hammastekniikka Tandteknik AB:n Vaasaan, jossa toimin yrittäjänä 35 vuoden ajan. Erikoishammasteknikoksi valmistuin hieman myöhemmin vuonna 2009.

Loistoon liittymisen jälkeen olen jatkanut Vaasan yksikössä esimiehenä. Toimenkuvani on monipuolinen ja koen työni kutsumustehtävänä. Pääsen hyödyntämään joka päivä osaamistani laboratoriotuotteiden, kuten rankaproteesi-, implantti-, posliini- ja CAD/CAM-töiden parissa. EHT-työssäni nautin suuresti ihmisten kohtaamisesta ja auttamisesta.

”Työmme on tärkeää monellakin tasolla, ja positiivinen palaute kannustaa aina eteenpäin. On tärkeää seurata alan kehittymistä ja kehittyä myös itse jatkuvasti. Kaikista tärkeintä ovat kuitenkin tyytyväiset potilaat ja onnistumisen tunne”, tiivistää Timo lopuksi.